28.02.2010

2. paastonajan sunnuntai, Reminiscere

Katso, muista ja unohda!

Rukoileminen ei ole yksinomaan kristillistä. Kai jokainen joskus huokaa ja
toivoo: apua, tukea ja lohdutusta – sieltä jostakin.

Kristillinen rukous on samaa huokaamista ja toivomista kuin kaikki inhimillinen
kaipaus. Mutta samalla sillä on oma erityinen piirteensä, joka tekee siitä
uskonharjoittamisen keskeisen asian.

Kun rukoilija kääntyy Jumalan puoleen, hän tekee sen siinä luottamuksessa, että
Jumala on ennenkin auttanut. Rukoilija muistaa Jumalan tekoja. Näin
kristillinen rukous asettuu sen suuren kertomuksen yhteyteen, jota kristinusko
julistaa. Raamatun rukouskirja eli psalmien kirja on rukouksen koulu, jossa
rukoilijoiden liittyminen ikiaikaiseen kertomukseen tulee esiin. Psalmissa 25
tämä tiivistyy seuraavasti:

Herra, sinä olet laupias,
muista minua,
osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.
Älä muista nuoruuteni syntejä,
älä pahoja tekojani!

Psalminkirjoittajan kokemus tiivistyy kolmeen kohtaan tai kolmeen toiveeseen,
jotka yhdessä sanovat, mitä rukous on.

Ensimmäisenä rukoilija pyytää: Jumala katso minua.
Käyn sinun eteesi ja pyydän: näe minun elämäni ja katso minun hätäni. Älä jätä
minua yksin. Arasti kysyn, olenko sinulle rakas.

Toiseksi rukoilija pyytää: Jumala muista omaa hyvyyttäsi.
Muista, miten olet auttanut niin monia. Siksi minäkin uskallan sinua lähestyä.
Sinä olet hyvä ja ihmisiä rakastava. Sinun hyvyytesi on ikiaikaista. Osoita
sitä minullekin.

Ja vielä kolmanneksi: Jumala unohda minun syntini.
Unohda pahat tekoni, taitamattomuuteni, heikkouteni. Katso minun elämääni ja
unohda se mikä on väärää ja kestämätöntä. Älä muista nuoruuteni syntejä, sitä
mikä painaa mutta mitä ei voi enää muuttaa.

Tätä on rukous, kolme pyyntöä Jumalalle: Katso, muista ja unohda.

Heikki Kotila

Heikki Kotila on käytännöllisen teologian professori Helsingin yliopistossa.

Kirkon tiedotuskeskus 25.1.2010

********************************************************************************************